Säteilyä käyttävät työntekijät
Säteilyn käyttöön osallistuvilla työntekijöillä on oltava tehtäviensä edellyttämä pätevyys ja koulutus. Tarvittaessa toiminnan harjoittajan on järjestettävä toimipaikkakoulutusta ja tehtäväkohtaista opastusta.
Kaikkia toimialoja koskevat koulutus- ja pätevyysvaatimukset on annettu ohjeessa ST 1.8 ja terveydenhuoltoa koskevat tarkemmat vaatimukset STM:n asetuksen 5 luvussa sekä ohjeessa ST 1.7.
Vastaava johtaja
Säteilyn käytön turvallisuudesta vastaavalla johtajalla on oltava toimialan mukainen koulutus ja pätevyys. Vastaavan johtajan pätevyysalat ja pätevyysvaatimukset on esitetty ohjeen ST 1.8 liitteessä A. Pätevyyden edellyttämä säteilysuojelutietämys osoitetaan kuulustelulla. Kuulusteluja järjestävät Säteilyturvakeskuksen hyväksymät koulutusorganisaatiot.
Säteilyturvakeskus hyväksyy vastaavan johtajan tehtäviinsä toiminnan harjoittajan esityksestä. Säteilyturvakeskus voi edellyttää, että vastaavaksi johtajaksi esitetty henkilö osallistuu sopivaan lisäkoulutukseen, jos kuulustelusta on kulunut yli viisi vuotta. Lisäkoulutuksen tarvetta harkittaessa otetaan huomioon pätevyysala ja vastaavaksi johtajaksi esitetyn henkilön käytännön kokemus vastaavissa tehtävissä.
Asiantuntijat
Vaativa säteilytoiminta voi edellyttää, että toiminnan harjoittajalla on käytettävissä nimetty säteilyasiantuntija. Tällaisessa tapauksessa Säteilyturvakeskus määrittelee säteilyasiantuntijan pätevyysvaatimukset tapauskohtaisesti.
STM:n asetuksessa säädetyllä lääketieteellisen fysiikan asiantuntijalla on pääsääntöisesti oltava sairaalafyysikon erikoistumiskoulutus, johon sisältyy vastaavan johtajan pätevyys säteilyn yleiskäyttöön lääketieteellisellä alalla. Lisäksi lääketieteellisen fysiikan asiantuntijan on oltava perehtynyt asiantuntijatehtäviin sillä pätevyysalalla, johon hänet nimetään. Pätevyysalat on määritelty ohjeen ST 1.8 liitteessä A.
Työntekijöiden terveystarkkailusta vastaava lääkäri
Terveystarkkailusta vastaavan lääkärin on säteilyasetuksen 13 §:n mukaan oltava perehtynyt työterveyshuoltoon ja säteilyn terveydellisiin vaikutuksiin. Lääkärin pätevyyden toimia säteilytyöluokkaan A kuuluvien työntekijöiden terveystarkkailusta vastaavana lääkärinä toteaa Säteilyturvakeskus. Pätevyysvaatimukset on esitetty ohjeessa ST 7.5.
Lääkäri on pätevä toimimaan terveystarkkailusta vastaavana lääkärinä, jos
- hän on työterveyshuollon erikoislääkäri tai jos hän on suorittanut Työterveyslaitoksen niin sanotun pitkän kurssin työterveyshuollossa ja
- hän on suorittanut Työterveyslaitoksen säteilyn käyttöön ja vaikutuksiin perehdyttävän kurssin tai muun vastaavan kurssin.
Pätevyyden toteamista varten on lääkärin toimitettava STUKille hakemus, jonka liitteinä ovat pätevyyden toteamiseksi tarvittavat asiakirjat.
Pätevyydestä toimia terveystarkkailusta vastaavana lääkärinä annetaan lääkärille todistus. Kerran todettu pätevyys on voimassa ilman määräaikaa. Pätevyyden ylläpitämiseksi terveystarkkailusta vastaavan lääkärin täydennyskoulutukseen tulisi sisältyä säteilysuojelukoulutusta ohjeen ST 1.7 mukaisesti vähintään 0,5 opintoviikkoa viiden vuoden aikana.
Säteilytyöluokkaan A kuuluvien työntekijöiden terveystarkkailusta vastaavien lääkärien nimi- ja toimipaikkalistaa voi tiedustella Säteilyturvakeskuksesta Jaana Sinisalolta, puh. (09) 759 88 217, e-mail muotoa: etunimi.sukunimi@stuk.fi
Lähettävät ja toimenpiteestä vastaavat lääkärit terveydenhuollossa
Säteilylle altistavasta toimenpiteen oikeutuksesta päättää ensi kädessä lähettävä lääkäri. Tämän vuoksi lähettävällä lääkärillä tulee olla perustiedot ionisoivan säteilyn terveydellisistä vaikutuksista ja potilaan säteilyaltistuksesta eri toimenpiteissä.
Toimenpiteestä vastaava lääkäri varmistaa säteilylle altistavan toimenpiteen oikeutuksen, viime kädessä päättää sen tekemisestä ja vastaa siitä, että potilaalle aiheutuva säteilyaltistus on optimoitu. Lääkärillä on oltava toimenpiteen laadun mukainen pätevyys oikeutuksen ja optimoinnin arvioimiseen sekä osaltaan myös toimenpiteen tulosten tulkitsemiseen.
Lähettävän ja toimenpiteestä vastaavan lääkärin pätevyysvaatimukset on annettu STM:n asetuksen 23 ja 24 §:ssä.