»
ProInfo >Vaatimukset käytölle >Vastuut säteilyn käytössä >Toiminnan harjoittajan vastuu
Vaatimukset käytölle

Toiminnan harjoittajan vastuu

Toiminnan harjoittaja voi antaa säteilyturvallisuuteen liittyvien käytännön asioiden hoitamisen vastaavan johtajan tai muun nimetyn henkilön tehtäväksi. Tämä ei kuitenkaan vähennä toiminnan harjoittajan vastuuta säteilylainsäädännössä säädettyjen vaatimusten noudattamisesta.

Toiminnan harjoittajan yleisestä huolehtimis- ja tiedonantovelvollisuudesta on säädetty säteilylain 4 luvussa. Sen mukaan toiminnan harjoittaja on velvollinen

  • huolehtimaan toiminnan järjestämisestä siten, että toiminta täyttää säteilylaissa säädetyt vaatimukset ja että poikkeavaan säteilyaltistukseen johtavan tapahtuman vaara on riittävän tehokkaasti estetty

  • toteuttamaan perustellut, tarpeelliset toimenpiteet säteilyturvallisuuden parantamiseksi

  • huolehtimaan siitä, että käytettävissä on toiminnan laatuun ja laajuuteen katsoen tarpeellinen asiantuntemus toiminnan turvallisuutta koskevissa asioissa

  • luovuttaessaan säteilylähteen toiselle antamaan vastaanottajalle luovutuksen yhteydessä hallussaan olevat säteilyn käytön turvallisuuden kannalta merkitykselliset tiedot.

Edellä mainitut velvoitteet täyttääkseen toiminnan harjoittajan on huolehdittava muun muassa siitä, että

  • säteilyn käyttö on oikeutus-, optimointi- ja yksilönsuojaperiaatteiden mukaista

  • säteilyn käyttöön on voimassa oleva turvallisuuslupa, ellei toimintaa ole vapautettu turvallisuusluvasta

  • säteilyn käytön turvallisuudesta vastaavaksi johtajaksi on nimetty pätevyysvaatimukset täyttävä henkilö ja hänen tehtävänsä ja vastuunsa on asianmukaisesti määritelty

  • säteilyn käyttöorganisaatio on järjestetty toiminnan sisällön ja laajuuden mukaan tarkoituksenmukaiseksi ja toimivaksi, käytettävissä on riittävä asiantuntemus ja asiantuntijat ja että vastuut, valtuutukset, tehtävät ja toimintatavat on asianmukaisesti dokumentoitu

  • säteilyn käyttöön osallistuvat henkilöt ovat pätevät tehtäviinsä ja heidän täydennyskoulutuksestaan huolehdi­taan

  • toimintaan liittyvät riskit on tunnistettu ja poikkeavan säteilyaltistuksen vaara on minimoitu, odottamaton säteilyaltistus havaitaan, syyt selvitetään ja tarvittaessa tehdään korjaavat toimet viivytyksettä

  • työntekijöiden ja väestön turvallisuuden vamistamiseksi tarpeelliset toimenpiteet on tehty

  • säteilylähteet on suojattu turvajärjestelyillä, jotta ne eivät vahingoitu, katoa eikä niitä käytetä lainvastaisesti

  • toiminnassa syntyvistä radioaktiivisista jätteistä huolehditaan asianmukaisesti ja tarpeettomat säteilylähteet poistetaan käytöstä turvallisesti

  • toimintatavat ovat turvallisuutta korostavia ja työpaikan turvallisuuskulttuuri on hyvä.

Tarkemmin toiminnan harjoittajan vastuita on kuvattu Säteilyturvakeskuksen ohjeessa ST 1.6

Päivitetty 17.8.2006

 
     © STUK | Sivukartta | Lähetä palautetta Tulostettava sivu