Turvallisuuslupajärjestelmä, tarkastukset säteilyn käyttöpaikalle sekä tarpeen mukaiset määräykset, kiellot ja pakkokeinot muodostavat säteilylakiin perustuvan järjestelmän säteilyn käytön turvallisuuden valvomiseksi. Pakkokeinot ovat viranomaisen voimakkain toimintatapa ilmi tulleiden poikkeamien korjaamiseksi.
Nämä menettelyt perustuvat lainsäädännössä valvontaviranomaiselle annettuihin valtuuksiin. Säteilyturvakeskuksen ja sen palveluksessa olevan tarkastajan toimivaltuudet esitetään säteilylain (592/1991) luvussa 14. Pakkokeinoista on säädetty säteilylain luvussa 15.
Menettelyjä voidaan käyttää, kun havaitaan poikkeama säteilyn käytössä. Poikkeamalla tarkoitetaan sellaista turvallisuuspuutetta, epäkohtaa tai laiminlyöntiä, joka edellyttää asiaan puuttumista toiminnan harjoittajaa velvoittavalla viranomaistoimella. Puute tai laiminlyönti voi liittyä toiminnan turvallisuuden heikkenemiseen eli siihen, että vaadittava turvallisuustaso ei joltain osin täyty. Toisaalta poikkeama voi olla luonteeltaan hallinnollinen, esimerkiksi on laiminlyöty luvan hakeminen, säädetyn ilmoituksen tekeminen tai viranomaisen pyytämän selvityksen antaminen.
Määräysten antaminen poikkeamien korjaamiseksi on osa normaalia valvontaa. Esimerkiksi määräykset tarkastuspöytäkirjassa ovat yleisiä. Sen sijaan esimerkiksi toiminnan keskeyttäminen tai uhkasakon asettaminen ovat voimakkaita toimenpiteitä ja tarvetta niiden käyttöön syntyy harvoin.
Määräykset ja kiellot
Määräykset tarkastuksissa
Määräykset tarkastuksessa havaittujen poikkeamien korjaamiseksi annetaan kirjallisesti toiminnan harjoittajalle lähetetyssä tarkastuspöytäkirjassa. Korjaavien toimenpiteiden tekemiselle asetetaan määräaika. Tarkastuspöytäkirjassa määrätään myös tarvittavista poikkeamien korjaamista koskevista ilmoituksista Säteilyturvakeskukselle. Lisäksi tarkastuspöytäkirjaan liitetään maininta mahdollisesta uusintatarkastuksesta, jos sen tekeminen on turvallisuuden kannalta tarpeellista.
Toiminnan keskeyttäminen tai rajoittaminen
Jos toiminta aiheuttaa ilmeistä terveydellistä haittaa tai haitan vaaraa, voi Säteilyturvakeskus määrätä toiminnan keskeytettäväksi tai sitä rajoitettavaksi säteilylain 55 §:n nojalla. Jos asia ei siedä viivytystä, voi Säteilyturvakeskuksen tarkastaja tarkastusta suorittaessaan välittömästi määrätä toiminnan keskeytettäväksi tai rajoittaa sitä. Syy voi olla esimerkiksi röntgenlaitteelta puuttuva asianmukainen turvallisuuslupa. Tällöin tarkastaja voi määrätä tämän laitteen osalta toiminnan keskeytettäväksi.
Myynti- ja luovutuskiellon asettaminen
Säteilylaitteiden, radioaktiivisten aineiden ja niitä sisältävien materiaalien, säteilytoiminnan turvallisuuteen liittyvien varusteiden ja muiden tuotteiden tulee täyttää niitä koskevat turvallisuusvaatimukset (säteilylaki 21 §). Jos todetaan, että tuote ei täytä kyseisiä vaatimuksia Säteilyturvakeskuksella on oikeus kieltää sen myynti ja muu luovuttaminen (säteilylaki 56 §).
Terveydenhuollon säteilylaitteiden tapauksessa myyntikielto pannaan täytäntöön yhteistyössä Lääkelaitoksen kanssa. Lääkelaitos valvoo terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden markkinoille saattamista terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista annetun lain (1505/1994)perusteella.
Pakkokeinot
Säteilylain 59 §:n määrittelemiä pakkokeinoja ovat
uhkasakon asettaminen,
uhan asettaminen, että tekemättä jätetty toimenpide suoritetaan laiminlyöjän kustannuksella,
uhan asettaminen, että toiminnan harjoittaminen keskeytetään,
uhan asettaminen, että säteilylähteen käyttö kielletään.
Pakkokeinojen käyttöä harkitaan, jos toiminnan harjoittaja ei ole toteuttanut annettuja määräyksiä määräaikana tai muutoin niskoittelee hänelle kuuluvan yksilöidyn velvoitteen täyttämisessä. Toiminnan harjoittajaa kuullaan ennen 59 §:n mukaisen uhan asettamista.