Uraanipitoisuudet Suomen kallioperässä ja vesistöissä
Uraanin pitoisuudet kallioperässä vaihtelevat huomattavasti. Karttakuvasta nähdään, että graniittisissa kivilajeissa esiintyy varsin yleisesti keskimääräistä suurempia pitoisuuksia (4–50 ppm), erityisesti Kaakkois-Suomen rapakivialueilla. Tyypilliset uraanipitoisuudet liuske- ja gneissivyöhykkeissä eivät ole suuremmat kuin graniiteissa, vaikkakin niissä sijaitsevat käytännössä kaikki maamme uraaniesiintymät. Tähän mennessä inventoiduissa esiintymissä keskimääräinen uraanipitoisuus on ollut 300–1200 ppm ja uraanin kokonaismäärä noin 1000 tonnia. Talvivaaran mustaliuskeessa uraanipitoisuus on 15–20 ppm, eli ei poikkeuksellisen korkea Suomen kallioperän pitoisuusvaihteluihin nähden. Pitoisuus on aivan liian alhainen varsinaista uraanikaivostoimintaa ajatellen, mutta muun kaivos- ja rikastustoiminnan ohessa uraanin talteenotto on kannattavaa. Pohja- ja pintavedetMaamme porakaivovesissä uraanin (uraani-238 ja uraani-234) keskimääräinen aktiivisuuspitoisuus on noin 0,3 Bq/litra, mutta vaihtelualue on hyvin laaja: enimmäispitoisuudet ovat noin 150–300 Bq/litra. Uraanin pitkäikäisten tytäraineiden (radium-226, Pb-210 ja Po-210) tyypilliset pitoisuudet ovat 0,05 Bq/litra. Maaperäkaivojen vedessä aktiivisuuspitoisuudet ovat keskimäärin kymmenesosa porakaivovesien aktiivisuuksista ja uraanipitoisuuden enimmäisarvot jäävät paljon pienemmiksi, noin 1 Bq/litra. Maamme luonnonvesissä uraanipitoisuudet vaihtelevat välillä 0,0001–0,001 Bq/litra. Kuitenkin esim. Itä- ja Keski-Uudellamaalla ne ovat selvästi keskimääräistä korkeammat: 0,006–0,03 Bq/litra. Päivitetty 18.1.2011
|
|
