Ultraviolettisäteily HelsingissäUV-säteily tänään ja eilen -palvelu on toistaiseksi pois käytöstä. Alla olevassa kuvassa on kirkkaan ilman keskimääräinen UV-indeksi Helsingissä vuoden kuluessa.
UV-indeksi kuvaa ultraviolettisäteilyn eli UV-säteilyn voimakkuutta. Suojautumistarve alkaa, kun UV-indeksi on yli 3. UV-indeksi 3 toteutuu etelärannikolla toukokuusta elokuuhun. UV-indeksin suurin arvo on Suomessa 5 - 6 ja se voidaan saavuttaa etelärannikolla keskikesällä keskipäivän aikaan. Välimeren maissa UV-indeksi on kesällä 8 - 10. Päiväntasaajan leveysasteilla tai vuoristossa UV-indeksi voi nousta yli 12:n. Ilmatieteen laitoksen sivuilta löytyy ennuste UV-indeksistä eri puolilla maapalloa kuluvalle ja kahdelle seuraavalle päivälle. Palvelusta voi tarkistaa alkavan päivän UV-indeksin ennusteen 25 paikkakunnalle ympäri Eurooppaa. Ennusteiden lisäksi palvelusta löytyvät kuluvan päivän mitatut UV-indeksiarvot Suomen havaintoasemilta: Helsinki, Utö, Jokioinen, Jyväskylä, Sotkamo ja Sodankylä. Päivitetty 14.4.2011
|
|
